maanantai 15. elokuuta 2011

Suksi nro. 3

Mistä näitä suksia oikeen tulee?

Saanko esitellä: Suksinumero 3 - eli "checkmate" malliston pari on "valmis".


Musta-puna jako ei mennyt suksissa ihan tasan, mutta ok kuitenkin. Värit ovat paremmin onnistuneet tässä uudemmassa suksessa. En muistanut mitä ekaan sukseen laitettiin joten nyt laitettiin 10% väripigmenttiä seokseen mukaan.

Tässä uusimmassa suksessa myös nose ja tail alueet onnistuivat erinomaisesti ja mitään rakoja ei jäänyt. Käytimme epoksia noin 500g ja saimme puristuksen asemoitua hyvin. Puristusaika oli 21 tuntia.

Painoa suksilla on 1593g uudempi ja 1579g vanhempi. Eli uskomattoman pieni painoero, varsinkin kun painavemmassa on vielä vähän hiomista + teipit pohjassa.

Leikkaamaton suksi:


Vähän lähikuvaa:


Suksen tehtiin hieno checkmate logo:


Logo on tehty yksinkertaisesti printtaamalla ihan normipaperille tuo teksti ja leikkasin sen sitten ihan vain ääriviivoja pitkin varovasti. Logo laitettiin topsheetin ja lasikuidun väliin. Vähän mietitytti että miten toimii (erityisesti värillisen epoksin kanssa), mutta kun kyselin asiaa niin skibuildersin foorumilta lupailtiin että liimaus ainakaan ei vaarannu tuosta logosta, mikä oli tärkeintä.

Logosta tarkemmin katsottaessa näkyy valkeampana ne kohdat mitkä jätin leikkaamatta (eli esim. a:n sisäosa).
Fonttina käytin "Blessed day" nimistä ilmaista fonttia, joka on ns. connected font, eli kirjaimet ovat kiinni toisissaan. Helpotti leikkausta ja asettelua.



Suksen camberi on nyt siis 10mm per suksi eli yhteensä vastakkainaseteltuna sen 2cm. Taisi olla juurikin se mihin tähdättiin.


Jonkinasteinen epäonnistuminen on nyt tosin paljastunut.

Tätä on vaikea selittää, mutta todella harmillisesti eilen illalla huomasin asetellessani suksia vastakkain että olen jotenkin feilannut jo alunperin pohjien muotin piirrustuksissa. Eli, suksen vasemman ja oikean puolen kaari ei ole identtinen. Eli kun laittaa nuo sukset vastakkain ylläolevan kuvat mukaisesti huomaa että suksien reunat eivät ole tasan koko matkalta. Todella v-mäinen homma. Se käytännössä siis tulee tarkoittamaan sitä että esim. vasemmalle käännyttäessä toinen suksi kääntyy nopeammin ja toinen hitaammin ja oikealle taas toistepäin. Emme huomanneet sitä luultavasti siksi että mittailimme pohjia tehdessä vain että pohjat ovat identtiset päällekkäin aseteltuina samoin päin - kun olisi pitänyt mitata että mitä jos laittaa pohjat vastakkain ikäänkuin suksia kantaisi käsissä!

Tästä johtuen ei huomattu ongelmaa ja siis tuo sama virhe on kopioitunut kaikkiin suksiin..
Noh, oli miten oli, kyllä noilla silti voi laskea, saas nähdä paljon tuo vaikuttaa asiaan.

2 kommenttia:

  1. pohjat kannattaa leikata yhtä aikaa mutta niin että pohjien pohjat ovat leikatessa vastakkain niin valmiissa suksissa ei huomaa eroa jos vas ja oik kaari eivät ole identtiset.

    VastaaPoista
  2. Joo, näinhän se -olisi- pitänyt tehdä, mutta paha korjata enää jälkeenpäin :)..

    VastaaPoista